heissan

heissan onhan tästä aikaa jo jonkin aikaa etten ole käynyt päivittelemässä blogia, mut nyt ajattelin tulla kertoilemaan kuulumisiani. siis itselleni kuuluu oikein hyvää töitä olen tehnyt.  ja kotona pukkaa kotihommat etten ole kerennyt käydä kirjoittelemassa blogia. muuten tässähän tämä aika onkin mennyt. viimeksi lupailin että kerron musiikeistani ja jos linkittelisin musiikeistani joita kuuntelen. niin tässä on muutamia

 

tässä on mun yks lempi hevi bändeistä joita tykkään  kuunnella ja tämä on Amaranthe  toinen mun lempi bändeistäni on tämä the 69 eyes jo vuodesta 2004 ollut paras goottimusa jota olen tykännyt kuunella

rock musiikki myös kuuluu mun lempimusiikiini  yksi lempi rock bändi on uniklubi

musiikista voisin myös kertoa sen verran että rakastan laulamista ja se merkitsee mulle todella paljon kuten tunnetilat kertovat musiikeista hyvin paljon, miltä tuntuu jos kuuntelee vaikka jotain syvällistä musiikkia. jotkut laulut kuten lyriikat että ihan kun ne kertoisivat jostain tärkeästä mitä on joskus tapahtunut vaikka jotain ihanaa kuten lapsuus lapsuuden musiikit kertovat lapsuudesta joita on tullut koettua lapsuudessa tai vaikka oma äiti on laulanut sulle ennen nukkumaan menoa. siis mä voisin keroa aika paljon musiikista, mun lempi aihe on musiikki. mutta voin vielä muutamat soittolistat linkittää tähän

 

hello lukijat

Hei tässä ensimäisessä blogissani tulen kertomaan ensin itsestäni.   Elikkäs olen minni.  tykkään kuunella eri musiikki lajeja joista ykkös musiikki lajini on hevi/ metalli musiikki, sen jälkeen tulee rock musiikki pop musiikki ja toki myös iskelmä musiikki. harrastan luonnossa kuvaamista ja uimista, laulamista harrastan ihan vain kotona, joskus nuorempana likkana olen käynyt yksityislaulutunneilla ja joskus olen myös esiintynyt pienelle yleisölle. Tykkään käydä myös joskus viikonloppuiltaisin laulamassa karaokea  baareissa, itseltäni löytyy kotona karaokelaiteet  ja ps3 jossa on sing star pelit.  Tykkään myös  katsella eri elokuvia ja sarjoja, kauhuelokuvat ei ole minun makuuni. Rakastan vaateita olen yrittänyt etsiä itselleni omaa tyyliäni vaateiden ja meikkien avulla ja toki myös musiikin avulla.Tykkään myöskin lukea eri sarjakuvia ja sarjakuvakirjoja. Pelaan myös tietokoneella ja pleikkarilla eri pelejä.  seuraavassa blogissani kerron enemmän musiikeista saatan jopa linkittää blogissani spotifylistoja joita kuuntelen. minut löytää myös instagramista   https://www.instagram.com/jorosminni/

Moikka maailma!

Tervetuloa sivustolle MunBlogi.com. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Voit joko muokata tätä artikkelia tai poistaa sen ja aloittaa bloggaamisen.

Jos et ole tämän blogin rekisteröinyt henkilön, rekisteröi oma ilmainen blogi.